Levoton maailma...

Tuntuu, etta tanaan koko maailma on ollut jotenkin tavallista enemman sekaisin.

En tieda, onko koko asia ylittanyt siella uutiskynnysta, mutta eilen illalla istuttiin Heidi-Marian kanssa meidan huoneessa, kun yhtakkia ulkoa kuulu laukauksia. Jotenkin siina sitten ajateltiin, etta ehka ne oli raketteja tai jotain muuta, ja jatkettiin jutustelua. Vahan ajan perasta alkoi armoton sireenien vinkuna, josta ei tuntunu tulevan loppua. Siita paateltiin, etta nyt ei oo kaikki kohdallaan. Taalla seinat on paperia, ja kuultiin, etta joku liikkui viereisessa toimistossa. Loydettiin sielta talon brittilainen tyontekija, joka oli netin ja puhelimen kanssa selvittamassa mista on kysymys. Pian saatiin tietaa, etta tossa parinsadan metrin paassa keskuksesta, yhdessa tienristeyksessa, joku terroristi oli ajanut 15 varusmiehen paalle. Kukaan uhreista ei kuollut, mutta pari on kriittisessa tilassa. Virkavalta ampui kuskin, ja myohemmin kuultiin, etta on epailys, etta autossa olis ollut pommikin. Mene ja tieda sitten... Vahan hurjaltahan se tuntu, kun sireenit soi, pyssyt paukku ja helikopteri porras ihan tossa meidan ylapuolella.

Mitaan paniikkireaktiota ei kuitenkaan tullu. Koko tilanne tuntui ylipaataan melko epatodelliselta ja absurdilta. Mun ymmarrykseni on aivan liian rajallinen kasittelemaan mitaan tallaista. Ite en oo viela kertaakaan kulkenut kyseisesta risteyksesta, joten mun oli aika vaikea mielikuvitella tilannetta mihinkaan tiettyyn paikkaan, vaikka kuulinkin koko ajan kaikki melskeen aanet. Mutta kyllahan siina tuli katta ristiin laitettua, vaikka ei mulla omasta puolestani mitaan hataa ollutkaan. Jotenkin oli varjeltu olo, ja luottamus siita, etta meilla ei oo mitaan hataa. Niin kun ei ollutkaan. Yksi vapaaehtoispariskunta oli kulkenut samaisesta risteyksesta tuntia aikaisemmin, ja kiitos siita, etta olivat paattaneet tulla ajoissa kotiin.

Tanaan taalla kaikki on jatkunut taysin normaalisti. Tehtiin eteishallin suursiivous, juotiin arabikahvia, otettiin vieraita vastaan ja hoidettiin juoksevia asioita. Kyllahan asia oli esilla puheissa ja aamuhartaudessa, mutta taalla tallaisiin valikohtauksiin on kai melkolailla totuttu. Taa toisten paalle ajeleminen 0n vissiin joku uusi villitys. Joku aika sitten joku tyyppi oli ajellut traktorilla ihmisia kuoliaaksi.


Ja sitten tulee uutisia, etta Suomessa on taas uusi kouluammuskelutapaus. Intiassa on 20 kirkkoa poltettu ja 200 kirkkoa on saman uhan alla, ja paikallisia pastoreita on uhattu tappaa 24 tunnin sisalla. Egyptissa on kaapattu turisteja... Mita viela?! Sama se missa pain maailmaa on, koskaan ei voi tietaa.

Jotenkin tulee voimaton ja pieni olo kaiken edessa. Kun omat voimat loppuu, niin mita muutakaan sita voi kuin luovuttaa asiat suurempiin kasiin? En mina ymmarra, miten rukous toimii, enka kunnolla sitakaan, miksi Jumala haluaa meidan rukoilevan, mutta niin se vain on... Ja talla matkalla ollaan jouduttu toteamaan, etta rukouksella todellakin on merkitysta. Ihan naurettavissakin arjen asioissa on tullut apu, kun ollaan pysahdytty neuvoa kysymaan. Ja tuntuu hyvalta tietaa, etta Suomessa ja ympari maailmaa on ihmisia, jotka muistaa meita. Rakkautta vaan teille! Ja tietakaa, etta mekin muistetaan teita! <3

Ei ne muutokset aina paivassa tapahdu, mutta siihen voi luottaa, etta jokainen huokaus kuullaan...