Kolme yötä enää on...

Niinpä ne tytöt sitten lähti keskiviikko-aamuna kohti Nepalia. Sydän syjällään oltiin saattelemassa Anjua, Piiaa ja Elinaa matkaan. Voiko olla riipaisevampaa näkyä, kun kaksi eriväristä kääpiötä kantamassa itseään isompia kantamuksia kohti tuntematonta. Piiasta ei näkyny nato-laukun takaa kuin jalat. Sinne ne hävisi, turvatarkastuksen kautta tax freehen. Rakkautta vaan siskot! <3

Oon ihan sekaisin päivistä ja kaikesta... En oo osannu taas nukkua kunnolla. Pari viikkoa on menny maksimissaan 7 tunnin yöunilla. Illalla ei malta mennä nukkumaan ennen aamuyötä, koska on ollut liian hyvää seuraa. Aamulla taas herään perinteisesti ennen kukonlaulua ja päässä pyörii kaikki asiat, jotka on vielä tekemättä. En ois uskonu, että jännitän näin paljon. Mutta se on positiivista jännitystä. Edelleenkään en osaa pelätä.

Porukat tulee tänään kylään ja vietetään mun synttäreitä. Monennetkohan synttärijuhlistukset ne nyt sitten jo on? :) Saa nähä, kuinka rikki oon siinä vaiheessa, kun pitää sanoa perheelle heipat...

Pitäis tästä ryhdistäytyä ja lähteä pesemään vielä viimeisiä lakanaeriä, ettei tänne jää alivuokralaisille ihan hervotonta pyykkivuorta. Ja muutoinkin edessä on pakkausta, siivousta, vuokrasopimuksen kirjoittamista, siivousta, pakkausta...

Aurinko paistaa pihalla ja ilmassa on syksyn tuoksu. Rakastan sitä. Ehkä käyn sitä vielä nuuskimassa jossain imuroimisen ja vaatevuorten välissä.