Mitenka oonkin nain taitava tan blogin kirjottamisessa?! :D Pahoittelen, aiti - ja muutkin!

Enaa kolme viikkoa edessa. Kaksi toita ja yksi lomaa. Alunperin oli suunnitelmissa menna Eilatiin lomailemaan, mutta nyt ollaan kallistuttu ton Kuolleen meren puoleen. Siella ajateltiin olla pari yota, jos vain hotellissa on viela tilaa. Taitaa olla tytoilla ilmassa jo hyytymisen merkkeja, kun kaiken maailman kaytannonjarjestelyt alkaa olla hieman huonoissa kantimissa. Sellasta haipakkaa meita ollaan taalla kylla vietykin paikasta toiseen, ettei se mikaan ihme oo. Eilen vietin vapaapaivaa, ja tajusin, etta se oli ensimmainen paiva koko reissun aikana, kun ei ollut mitaa ohjelmaa tai toita.

Huomenna on vuorossa reissu Haiffaan. Tarkoituksena on tutustua arabiankieliseen seurakuntaa ja paikalliseen vanhainkotiin, joka on alunperin perustettu vainosta selviytyneille juutalaisille. Tieda hanta, montako lienee viela jaljella. Se onkin sitten viimenen "virallinen" vierailu, joka meilla on viela listalla. Mutta ei huolta, ohjelmaa riittaa siita huolimatta! Ensi viikonloppuna on seurakuntaviikonloppu, joka tarkottaa sita, etta perjantaina kabala shabat -aterian jalkeen halukkaat voi jaada tanne yoksi. Se tietaa meille vaihdettavien lakanoiden paljoutta. 3. paiva paastaan suurlahetyston itsenaisyyspaivan coctail-kekkereille maistelemaan prinssinakkeja ja kuoharia. Viimeiseksi tyoviikonlopuksi tanne tulee meita ilauttamaan 60 varusmiesta! Huraa! :D Kovasti vaan ihmeittelen, mihin kellarikomeroon ne kaikki meinataan saada mahtumaan...

Taalla on tapahtunut niin paljon kaikkea, etten millaan kykene kaikesta kirjottamaan. Mutta yksi ehdottomasti kertomisen arvoinen kokemus on viikko sitten tehty tutustumisreissu Door of Hope -nimiseen jarjestoon. Kyseinen lafka auttaa Tel Avivin prostituoituja, ja voin kertoa, etta tekemista on paljon! Toiminta pyorii kaytannossa lahes kokonaan yhden miehen varassa, vaikka vapaaehtoisiakin on, mutta vakituisia, kokopaivaisia tyontekijoita on vaikea saada. Varat tulee avustuksien kautta.

Jarjesto on vuokrannut tilan keskelta tapahtumien polttopistetta. Tiloissa naiset voivat kayda nukkumassa, suihkussa, vessassa, saada vaatteita jne. Keskusteluapua on myos tarjolla, jos silta tuntuu. Paikka toimii kristilliselta pohjalta, mutta evankelionti tapahtuu enemmankin tekojen kuin sanojen kautta. Kristillisyydesta lahdetaan keskustelemaan, jos joku naisista itse nostaa asian esille. Paaasiana on tarjota naisille paikka, jossa he voivat tuntea olevansa ihmisia. Suurin osa kun nukkuu kadulla, ja voitte kuvitella, mika on prostituoidun ihmisarvo noin ylipaataan taallakin pain maailmaa... Lauantaisin laheinen ravintola lahjoittaa ilmaiseksi yli jaanytta ruokaa, jota kaydaan jakamassa kadulla, ja siina mekin paastiin auttamaan.

Valtaosa naisista on siis kodittomia. Illaksi he vuokraavat pienen kopperon, jossa vastaanottaa asiakkaita. Rahasta nailla naisilla ei kuulemma ole puutetta, mutta herra-Heroiini vaatii omiaan.
Useimmat naisista on tyonsa lisaksi riippuvaisia myos huumeista. Tai pikemminkin niin pain, etta huumeiden takia he ovat riippuvaisia tyostaan. Kyllahan te tan kuvion tiedatte. Ei siina ole mitaan uutta, mita ei kaiken maailman jenkki-patkat olis jo tuutannu jokaisen olohuoneesseen. Mutta siina vaiheessa kun seisoo ilotalokorttelin saastaisella sisapihalla ruokapaketti kadessaan, ja katselee keskella kulkuvaylaa kapisella patjalla makaavaa heroiinihuuruista naista, joka ei taatusti erota yota paivasta, niin eipa siina paljon loydy sanoja sanottavaksi. Miettii vain, mika mahtaa olla taman ihmisen elamantarina? Kenen lapsi tai sisar han on? Kaipaako hanta kukaan? Mista asioista hanen paivansa koostuu? Ja mitahan kaikkea nama hamyiset nurkat ja epamaaraiset tavararoykkiot katkee suojiinsa? Ja mikahan mahtoi olla tuo asia, joka raksahti kengan alla..?

Kierreltiin myos naisten "tyopisteissa" jakamassa ruokaa. Ja taytyy sanoa, etta jollain tapaa viela suuremmassa maarin koin tulleeni pudotetuksi keskelle elokuvaa, kun ovensuussa seisoo runsaamman muotoinen naishenkilo anteliaassa kaula-aukossaan pyytaen astumaan sisaan punatapettiseen pikku luukkuun. Jonkin oven takaa ilmestyy mies vetaen paidan vetoketjua kiinni, ja poistuu. Miehen kulkiessa ohi, tunnen oloni epamiellyttavaksi. Mietin, mitahan hanenkin paassaan liikkuu, jatan pari ruokanyssakkaa poydalle tuhkakupin ja likaisten astioiden viereen, ja jatkan seurueeni kanssa matkaa.

Taytyy sanoa, etta israelilainen ilotalo ei ole kylla ihan niita ensimmaisia paikkoja, joissa olisin elamani aikana ajatellut vierailevani. Tai minkaan muunkaan maalainen ilotalo.

"Ilotalo"... Voiko ilo -sanaa enaa paljon irvokkaammin kayttaa..?!

Me oltiin suhteellisen aikaisin liikkeella, ja naiset olivat vasta alkamassa illan tointaan. Kuitenkin pikkuhiljaa myos miehia alkoi parrata autoillaan korttelia ympari. Muutamia oli lahtenyt jalkapatikassakin. Asiakkaita vai parittajia, en tieda. Luultavasti molempia. Yritin valtella katseita, mutta eipa sita silti voinut olla huomaamatta, kuinka tuli silmaillyksi paasta varpaisiin kuin lihatiskin ulkofilee. Miesten lasnaolo tuntui vastemieliselta, mutta jotenkin myos saalittavalta ja onnettomalta... Jotainhan heidankin elamassaan taytyy olla pahasti pielessa, kun siihen pitaa hakea sisaltoa maailman murjomista, miesten ja ruiskujen raiskaamista naisparoista. Enka nyt tahdo talla kommentilla millaan tavoin halventaa naita naisia. Ihmettelen vaan sita, mika saa miehen hakemaan hetken hekumaa sellaisesta paikasta, joka huutaa lohduttomuutta ja sarkyneita unelmia, josta loytyy vain ihmisraunioita.

Eika nuilla kaduilla tyoskentele pelkastaan naiset, vaikka heita siella toki suurin osa onkin. Transuilla ja homoille on omat katunsa. Niilla kujilla ei tosin ollut viela elama alkanut niihin kellonaikoihin, kun me oltiin liikkeella.

Jotenkin kaiken taman nakemisen teki viela absurdimmaksi se, etta oltiin muutamaa paivaa aikaisemmin kavelty Heidi-Marian kanssa mistaan tietamattomina turisteina aivan nurkilla. Mita kaikkea voikaan katkeytya aivan kulman taakse? Mista kaikesta voi olla autuaan tietamaton? Ja milta kaikelta sita ummistaakaan silmansa? Kuinka moni oikeasti edes tietaa, mita naapurissa tapahtuu? Tai on siita edes kiinnostunut? Voin myontaa, etta itse ainakin huokaan helpotuksesta, jos ei tarvitse kotitalon rappukaytavassa jaada vaihtamaan hyvanpaivan kuulumisia kenenkaan tuntemattoman kanssa, vaan paasen hairiotta mahdollisimman pian hautautumaan sohvan nurkkaan - kaukosaatimeni ja mina. (Okei, ehka Anju ja Piiakin mahtuu siihen sohvalle... ;)

Mutta vakavasti mietittyna, mita pitaa tapahtua, etta ihmiset on valmiita tekemaan jotain tuntemattoman hyvaksi? Pitaako asiat tuoda kotiovelle, niin kuin Davelle kavi (siis tyyppille, joka Door of Hopea pyorittaa)? Hanen entinen asuntonsa sattui olemaan edella mainitulla alueella, ja han kirjaimellisesti joutui aamuisin tormaamaan naapureihinsa ja heidan elamaan - milloin liukastelemalla kaytettyihin kortsuihin tai kompastelemalla kaduilla nukkuviin naisiin. Han myos huomasi, ettei kukaan oikeasti auta naita naisia. Avustustyonsa han aloitti jakamalla vetokarrysta jotain pienta purtavaa naapureilleen. Siita toiminta on sitten vuosien mittaan laajentunut. Door of Hope on talla hetkella ainoita, jollei ainut taho, joka tarjoaa apuaan naille naisille. Uskomattoman rankkaa tyota... Ja samalla Dave saa kuulla ihmisten juoruja ja kommentteja siita, etta mies tekee tyota prostituoitujen parissa. Okei. Ymmarran, etta se herattaa tiettyja ajatuksia. Naistyontekijoita on yritetty kovasti saada mukaan, mutta heita on kuulemma vaikea loytaa. Naiset kokevat saman sukupuolen edustajina prostitoitujen tilanteen voimakkaammin kuin miehet, ja siksi tyo kay monelle naiselle liian raskaaksi. Valiaikaisina vapaaehtoisina naisia toki on, mutta kukaan ei ole viela tahan mennessa tullut jaadakseen. Ja muutenkin pitkaaikaiset tyontekijat tuntuu olevan kivenalla.

Door of Hopen tilat on olleet pystyssa vuoden verran. Joitakin naisia on paassyt kadun elamasta jaloilleen. Ongelmana kuitenkin on, ettei koko Isrealissa ole oikein mitaan jatkohoitopaikkaa, johon heita voisi ohjata. Jos siis jollakulla armaista koulutovereista on ongelmia valmistumisen jalkeisen elaman kanssa, niin taalla olisi sosionomillekin tyosarkaa! Vink, vink...

Ja nailla katunaisilla on asiat viela siina mielessa hyvin, etta heilla on kuitenkin apua saatavilla. Suurempi ongelma on lukkojen takana, jossa todelliset ihmiskaupan uhrit kuluttavat elamaansa eritteiden ja kieroutuneiden mielihalujen tayttaman maailman hyotyvalineina. Heidan arvonsa on tasan sen verran, mita heidan "omistajansa" on heista maksanut...

Paljon olisi maailmassa apua tarvitsevia. Ja paljon olisi, mista minakin voisin luopua ja mita voisin tehda. Mutta mista olen valmis luopumaan, se onkin toinen kysymys... Ja mika on minun paikkani toimia? Missa mina olisin parhaiten hyodyksi? Hah. Ja naitakin kysymysta mietin omasta navastani kasin. Kuinka MINA toteuttaisin parhaiten itseani? Kysymyksen asettelu kuuluisi olla: KEITA minun tulisi auttaa, ja KUKA apuani tarvitsee?

Kun saisi edes aikaiseksi useammin ristia katensa toisten puolesta, niin siita olisi hyva aloittaa. On joku, joka paasee sinne, minne mina en.